Home ⁄ NIX ⁄ Vinkkejä päätäiden välttämiseen

Vinkkejä päätäiden välttämiseen

Ensimmäisessä päätäitartunnassa voi kestää jopa kolme viikkoa, ennen kuin elimistö reagoi täiden puremiin.

Tällöin täit ovat jo ehtineet munia ja lisääntyä, ja suurella todennäköisyydellä tartunta on levinnyt useampiin perheenjäseniin.

 

Täitartunnan riskiä voi kuitenkin itse pienentää eri tavoin.

Täit leviävät usein koulujen ja päiväkotien syyskaudella. Syynä on, että tällöin samassa paikassa on paljon lapsia juuri kun päätäi on ollut aktiivisimmillaan kesäaikaan.

 

Koulun täitiedotteita kannattaa seurata ja kouluun on syytä ilmoittaa heti, jos omalla perheenjäsenellä on täitä. Lisäksi lasten hiusten kampaaminen säännöllisesti täikammalla ehkäisee tartuntoja tehokkaasti. Kampaaminen vahingoittaa täitä, jolloin ne heikentyvät ja kuolevat nopeasti. Se on erityisen tehokasta, jos täitä on vain muutamia.

 

Täiden leviämisestä hiusharjojen ja pipojen kautta puhutaan paljon, ja puheissa on totuuden siemen. Tällainen leviäminen on kuitenkin mahdollista vain hyvin lyhyen ajan. Täi voi selvitä enintään 24 tuntia muualla kuin päänahassa, mutta se heikentyy nopeasti heti hiuspohjasta lähdettyään. Pipojen ja hiusharjojen lainaamatta jättäminen on siksi varsin tehoton varotoimi.

 

Päätäit leviävät sen sijaan suorassa hiuskontaktissa. Tehokkaampi tapa pienentää tartuntariskiä on siis välttää sitä, että lapsen pää koskettaa toisen lapsen päätä. Pitkät hiukset on myös hyvä kiinnittää leteille tai nutturalle.

 

Jos perheessä havaitaan täitartunta, siitä on tärkeää kertoa pikaisesti kouluun tai päiväkotiin ja muulle lähipiirille. Jos useammalla lapsella on täitä, hoito voi olla hyvä tehdä samaan aikaan, jotta täit saadaan hävitettyä. Sama pätee perheen sisällä: kaikki perheenjäsenet hoidetaan samaan aikaan. Näin pienennetään riskiä, että osa täistä selviää, jolloin ne voivat levitä uudestaan.